Vihreä Skanssi Energiateko-kilpailu 2024
Vihreä Skanssi -vastuullisohjelma 2024 vuokralaisille huipentui Energiateko-kilpailuun.
Turussa sijaitseva Kauppakeskus Skanssi lanseerasi vuokralaisilleen Vihreä Skanssi
-vastuullisuusohjelman tämän vuoden alussa. Ohjelma huipentui vuokralaisten Energiateko-kilpailuun, jonka voitti Glitter.
Voittaja julkistettiin Vihreä Skanssi -aamussa keskiviikkona 9.10.24 Energiansäästöviikon kunniaksi.
Glitter voitti Skanssin Energiateko-kilpailun 2024
Energiateko-kilpailun aika oli maaliskuusta elokuun loppuun, jona aikana Skanssin liikkeet suorittivat vastuullisuuteen liittyviä erilaisia tehtäviä. Kilpailun voitti eniten pisteitä kerännyt liike.
Glitter ylsi voittoon aktiivisuudellaan ja energiasäästöllään.
- Meille kierrätys on osa yrityksen perehdytystä uusille työntekijöille. Kestävä kehitys on tätä päivää, ja meidän jokaisen tulee omalta osaltamme vaikuttaa tulevaisuuteemme, kertoo Glitterin myymäläpäällikkö Tanja Kallio.
- Hyvä esimerkki energiasäästötoimenpiteistämme on, että sammutamme aina myymälän takatilasta valot, kun emme ole siellä. Saimme myöskin vaihdettua tänä vuonna valaisimet LED-valaisimiksi, millä oli huikea merkitys energiasäästöön, jatkaa Kallio.
Kuvassa Glitter Skanssin henkilöstöä: Sara Eddriouchi, Laura Kulmala, Tanja Kallio
Voittajan lisäksi kunniamaininnat saivat erityisestä aktiivisuudestaan Café Brahe, Lindex, Only ja Your Face.
Vihreä Skanssi -vastuullisuusohjelmaan kuului vastuullisuusvinkkejä, jätehuoltoklinikoita ja jätelavaviikkoja
Vihreä Skanssi -ohjelma järjestettiin vuokralaisille nyt ensimmäistä kertaa
- Kauppakeskuksena olemme jo toteuttaneet useita kestävään kehitykseen liittyviä toimenpiteitä, ja nyt toivoimme vuokralaiset mukaan vastuullisuustalkoisiin. Tästä syystä kehitimme Vihreä Skanssi-vastuullisuusohjelman. Ohjelma piti sisällään mm. jätehuoltoklinikoita, joissa opastettiin jätehuoltolaiturien käyttöön ja kierrätykseen, vastuullisuusvinkkien viestintää ja jätelavaviikot, jolloin vuokralaiset pystyivät hankkiutumaan eroon mm. rikkinäisistä myymäläkalusteista, kertoo kauppakeskuspäällikkö Heli Järvelä.
- Kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat oleellinen osa Kauppakeskus Skanssin arkipäivää. Useat saadut sertifikaatit kertovat tehdystä vastuullisuustyöstä. Kehitystyö on jatkuvaa ja se näkyy mm. energiatehokkaiden ratkaisujen kehittämisenä ja järjestelmien optimointeina. Koko kauppakeskus valaistaan nykyään uudella älyohjatulla LED-valaistuksella mukaan lukien ulkoalueet, parkkihallit ja tekniset tilat viimeisimpiä investointeja mainitaksemme. Viestimme jatkuvasti vuokralaisille erilaisia vastuullisuuskampanjoita esim. kierrätykseen ja energiatehokkuuteen liittyen, korostaa kauppakeskuksen kiinteistöpäällikkö Markku Koskinen.